torstai 5. maaliskuuta 2015

SAPA

Järjestetty ohjelma Sapassa on nyt takana ja edessä vielä pari päivää itsejärjestettävää ennen kuin lähden lauantaina yöjunalla takaisin Hanoihin.

Sää oli ihan erilainen kuin luulin. Aamulla hernerokkasumu ja sitten vähitellen puoleen päivään mennessä lähes kirkkaat taivaat ja hellettä. Lämpötila on korkeampi kuin Hanoissa vaikka kaikki etukäteen varoittivat Sapassa olevan hyvin kylmää.

Maisemat on kyllä hulppeat ja pengerretyt riisipellot juuri niin kuvauksellisia kuin turistioppaissakin näyttää. "Vaellus" täällä kyllä tarkoittaa lähinnä kylätiellä kävelyä ja oppaat eivät ole parkkiintuneita sherpoja vaan perheenäitejä lapsineen. Alkuperäinen kulttuuri täällä on jo aikoja sitten muuttunut turistien ehdoilla toimimiseksi ja jokainen paikallinen myy kovasti (sinällään hienoja) paikallisia tekstiilejä.

Eka yö tuli vietettyä home stayssa eli laaksossa olevassa kylässä, joka oli ihan mukava kokemus. Muistutti vähän Sveitsin Alpeilla olevia maatilamajoituksia missä mennään navetan yläkertaan nukkumaan. Ryhmässä ollut sveitsiläismies innostui tarjoamaan paikallista vodkaa kaikille eikä neljästä pullosta huolimatta saanut ketään humalaan. Aamulla oli kyllä pää kipeä.

Loppuaikana tarkoitus kokeilla voiko täällä mennä kävelylle ilman omastakin vain pääsymaksu kyliin maksamalla ja ehkä ostaa jotain paikallisia tekstiilejä vaikka matkatavarat jo nyt kolkuttelee maksimipainoja.

Alla muutama kuva Sapasta, joista ylimmäisenä näkymä hotellin parvekkeelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti