lauantai 10. tammikuuta 2015
torstai 8. tammikuuta 2015
YALA
Tänään koko päivän safarilla Yalan kansallispuistossa. Hieno päivä ja se leopardikin tuli nähtyä tai oikeastaan kaksikin. Ensin men yksi tien yli häntä heiluen niin ettei kukaan ennättänyt ottaa edes kameraa esille ja sitten pusikossa näkyi vain silhuettti kun iso kissa katosi. Myöhemmin löytyi leopardi päiväunilta puussa ja siitä on sitten kuviakin, vaikka leopardin suojaväri on sitä luokkaa, että ilman kiikaria sitä on vaikea erottaa parinkymmenen metrin päästä.
Muuten puistossa näkyi elefantteja, krokotiilejä, kobra ja suuri määrä erilaisia eksoottisia lintuja. Eläimiä on toki paljon vähemmän kuin Afrikan puistoissa, mutta puisto oli muuten kauniimpi. Ehkä siksi että se oli täynnä pieniä lampia, sillä puistossa oli ollut tulva pari viikkoa sitten.
Huomenna paikan vaihto Ellaan ja jotain ihan muuta eli vaelluspaikka kukkuloiden keskellä.

tiistai 6. tammikuuta 2015
TANGALLE
Ei ainakaan rannassa moittimista vaikkei aaltojen takia meressä voi kuin vähän kellua rannassa. Ranta on kilometrejä pitkä ja lähes autio. Ei suuria hotellikomplekseja vaan allaolevan kuvan mukaisia back packereiden bungaloweja. Tuo allaoleva paikka on oman hotellin vieressä ja illalla oli rannassa bbq buffa, jossa oli tuoretta kalaa.
Täällä voisi olla pidempäänkin vaikkei täällä ole mitään muuta tekemistä kuin nukkua rannalla. Paikassa ei ole katuvaloja ollenkaan, joten pimeän jälkeen ei ilman taskulamppua pääse mihinkään.
Matka jatkuu kohta Tissamaharamaan, josta voi tehdä huomenna safarin Yalan kansallispuistoon ja nähdä ehkä leopardi luonnossa.

lauantai 3. tammikuuta 2015
GALLE ja UNAWUNTA
Pari päivää Gallessa, joka on sri lankan eteläosassa oleva vanha linnoituskaupunki. Hieno kaupunki. Miniversio dubrovnikista. Samanlainen kaupunginmuuri, jota voi kävellä koko kaupungin ympäri ja keskellä säilynyt vanha kaupunki täynnä kauppoja ja ravintoloita. Upeita auringonlaskuja.
Gallen vieressä on unawuntan ranta, joka on ainakin ollut sri lankan hienoin. Tsunamin jäljiltä se on rakennettu aivan rantaan eikä rantaa ole kuin pari sataa metriä jäljellä.
Tänään pitäisi jotenkin päästä tangallen kaupunkiin, jossa pitäisi olla ranta vielä ainakin koskemattomampi kuin UNAWUNTA. Säät on hienot. Pilvettömät taivaat ja pirun kuuma.

torstai 1. tammikuuta 2015
COLOMBO
Viimeinen yö Colombossa menossa. Paljon rauhallisempi paikka kuin oli kerrottu. Saastunut ja ylikansoitettu tietysti ja jatkuva liikennekaaos, mutta ei paljoa kerjäläisiä eikä muutenkaan kovin rauhattomat kadut. Tuk tuk kuskitkin laittoi aika usein mittarin päälle vaikkei pyytänyt (yleensä ptkäpartaiset muslimit).
Yksi päivä olisi riittänyt nähtävyyksiin ja toinen päivä meni hotellin kattoaltaalla ja shoppailemassa. Muutama ihan makea paikka; hotelli galle Facen terassi auringonlaskun aikaan (terassi on siirtomaa-aikaisen hotellin edessä aivan meren rannassa), restauroitu dutch hospital, joka nyt oli ravintolaterassi ja gallery Café ravintola, joka ei jää jälkeen Hgin ravintoloista.
Uuden vuoden vietto oli melkein samanlaista kuin Suomessakin. Ylihintaisi uuden vuoden päivällisiä ravintoloissa ja nuoriso keskustassa puolelta öin katsomassa ilotulitusta (ei ollut montaa rakettia). Yhtään humalaista ei tietty ollut.
Huomenna aamulla ainakin tarkoitus olisi mennä junalla Galleen ja sri lankan varsinaiset nähtävyydet alkavat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)